Antaa tuulen viedä minne aiotaan

Kesä on mennyt hurahtaen eteenpäin. Heinäkuukin on jo yli puolenvälin. Heinäkuun helteistä olemme todellakin saaneet nauttia ainakin täällä meillä jo lähemmäs pari viikkoa. Tykkään, tykkään! Osasyy ajan hurahtamiseen ja syvään blogihiljaisuuteen on ollut rippileiri. Viikko metsän keskellä ilman toimivaa nettiä ja yhtä ainuttakaan juoksulenkkiä teki tiukkaa… Mutta sunnuntaina juhlitaan.

Tänään otin varaslähdön rippilahjaani, Nikoniin, ja totesin sen juuri sellaiseksi, mistä olin monta vuotta haaveillut.

Hessu 3,5 v ( huonossa turkissa)

Agilityrintamalla on ollut melko hiljaista. Ryhmätreeneissä emme ole käyneet pariin viikkoon. Kotipiha-agilityä on tehty muutaman kerran, lähinnä keppejä ja pieniä ratapätkiä. Intoa tuntuu olevan aivan ja lelut sytyttävät Hessun tekemään. Kisoihin ei kuitenkaan helteen takia ilmoittauduttu, sillä kumpikaan meistä ei ole helteellä parhaimmillaan. Kisoja tulee syksymmälläkin.

Kuitenkin, ei kesää ilman jotakin agilityyn liittyvää projektia. Tällä kertaa kaikki lähti liikkeelle ajatuksesta opettaa Hessulle vihjesana ennen käännöksiä hypyillä, jolloin Hessu hyppäisi ns. kootun hypyn. Ja koska olen niin perusteellinen ihminen, päätin, että yritän opettaa Hessulle cik/cap – käännökset. Suomenkielellä äännettynä si vasemmalle ja sa oikealle. Lopputuloksesta en mene takuuseen. Vaikka se olisi kaukana oikeaoppisista ja täydellisistä käännöksistä, ei puuhastelusta hyppyjen kanssa ole koskaan haittaa. Matka on tärkein.

Harjoitukset ovat edistyneet hitaasti, mutta varmasti. Jo ennen rippileiriä aloitimme alkeet ja naksuttelin Hessun kiertämään valotolppaa. Nyt Hessu ehkä on ymmärtänyt idean, mutta vieläkin haluaisin kiertämistä itsenäisemäksi ja suuntia selvemmäksi ennen kuin siirrymme seuraavaan vaiheeseen.

Kuulin otsikon lyriikan leirillä ja se jäi soimaan päähän. Päätin, että se on seuraava otsikko. Kahdessa otsikossa peräkkäin annetaan tehdä vaikka mitä, mutta olkoon.

Nyt nautitaan kesästä.

Advertisement

Antaa mennä vaan

Ensimmäiset agilitytreenit SM-kisojen jälkeen. Alkua lukuunottamatta sama kuin Open classin rata, vaikkemme agirotuun olekaan menossa.

Hessun kanssa tekeminen oli juuri siltä, mitä se parhaimmillaan on. Tuntui, että Hessu halusi oikeasti tehdä agilityä. Meidän kohdalla sitä voidaan pitää jonkinasteisena työvoittona. Videolta katsottuna meno ei jälleen näytä samalta kuin tuntui, mutta fiilis on osin se juttu miksi agilityä tehdään.

Joskus näin medirimatreenien jälkeen minua rupeaa ärsyttämään ajatusleikki, minne asti voisimme päästä, JOS …

 

 

 

Maailman tylsin blogipäivitys

SM-kisojen jälkeen elämä on ollut hiljaiseloa – tai pikemminkin sairaseloa. Ei yksiäkään treenejä, pääasiassa oleilua mökillä ja rentoutumista. Blogin päivitykseen ei ole ollut oikein inspiraatiota, kun ei ole mitään kirjoitettavaa. Lisäksi kesällä aivot eivät vain kykene ajattelemaan mitään niin hienoa kuin kirjoittaminen.

Tällä kertaa sairastuvalla en ollut minä, vaan Hessu. Hessu alkoi ripuloida juhannusaattona. Juhannuspäivänä se oli apaattinen, nukkui vain ja ylösnouseminen oli vaikeata. Seuraavina päivinä Hessu oli pirteämpi, mutta edelleen ripulointi jatkui. Maha oli sekaisin vielä keskiviikkona, jolloin kävimme lääkärissä. Lääkäri ei löytänyt oikein mitään vikaa, eikä kuivumistakaan ollut tapahtunut. Saatiin jotakin lääkejauhetta, joka tasapainottaa vatsaa. Kun sitä toisen surkeutta katsoi, tajusi, millainen onni terve koira on. Vaikka meillä ei edes ollut kyse mistään vakavammasta. Ja puhumattakaan siitä, kuinka suuri lottovoitto terve agilitykoira on.

Torstaista sunnuntaihin Hessu oli mummolassa kiusaamassa kissoja, kun minä nautin karnevaalitunnelmasta ja parantelin ennätyksiä. Hessun maha oli kuntoutunut sillä aikaa, onneksi. Mistäköhän lie saanut niin sitkeän taudin? Ja voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun tulimme hakemaan koiraa kotiin! Hessu ei ollut pysyä nahoissaan, kun se näki meidät ja kävi juoksemassa muutaman kunniakierroksen. Haukkui, heilutti häntää ja oli silminnähden onnellinen.

On jännä, kuinka kiintynyt omaan ”laumaansa” Hessu on. Aina täytyy olla siellä, missä laumakin on. Aamuisin ilo on ylimmillään, jos Hessu onnistuu herättämään minut ennen kellon soittoa. Mökillä, jossa Hessu saisi juosta vapaana niin paljon kuin haluaa, se nukkuu meidän ollessa sisällä olohuoneen matolla. Koskaan ei Hessun mielestä ole niin lyhyttä yksinoloaikaa, etteikö lauman kotiinpaluusta voisi vetää kunniakierroksia. Ovatko kenekään muun koikkerit samanlaisia?

Taudin takia aksasuunnitelmat menivät uusiksi, mutta sille ei voi mitään. Ainakin olemme pitäneet kesätauton treeneistä. Jospa tällä viikolla…

SM 2014

SM-kisat ovat nyt takana päin. Voin sanoa, että kannatti lähteä. Hyvää seuraa, upeita koiria ja hienoja suorituksia. Onnistumisen iloa. Kokemus oli aivan mahtava.

Lauantaina oli vuorossa joukkuekilpailu. Saimme kasaan vain kolmen koiran joukkueen. Ensimmäinen koira teki hienon nollan, mutta toinen hylkääntyi, joten me saimme Hessun kanssa vetää ankkuriosuuden finaalikierroksella ilman mitään paineita. Ennen omaa rataa jännitti hirveästi ja adrenaliinia oli veressä varmasti enemmän kuin oli suotavaa. Rata ei ollut mikään mahdoton, mutta hyllyttämisen paikkoja oli useampia. Rataantutustumisessa löysin mielestäni meille sopivat ohjaukset ja olo oli melko itsevarma. Ennen omaa suoritusta kävin radan vielä mielessäni läpi ja sitten mentiin. Ja radalla oikeasti mentiin. Hessu kulki hyvällä asenteella. Teimme puomin kontaktivirhettä vaille nollan. Virhe oli aivan oma moka. Kiirehdin liikaa. Maalissa tunne oli uskomaton. Olimme juuri tehneet parhaimman radan koko agilityurallamme.

Sunnuntaina olivat vuorossa yksilökisat, joihin lähdin lauantain jälkeen luottavaisin mielin. Lähdimme tekemään parhaamme. Maksien rata oli kinkkinen ja sisälsi paljon käännöksiä, takaakiertoja ja ansaesteitä. Jännitys oli sanoinkuvaamaton. Mutta jälleen, Hessu veti draivilla ja oma pää pysyi kasassa. Teimme samaa rataa. Pääsimme nollana maaliin. Aika ei aivan riittänyt finaaliin, mutta kuitenkin sijaan 62. Silti, teimme parhaamme. Teimme niin hyvän suorituksen kuin ikinä pystyimme. Harvoin olen ollut meidän rataan niin tyytyväinen kuin nyt olen.

Oman radan jälkeen katsoimme finaalit. Finaaleissa tunnelma ja jännitys oli näin ensikertalaisen silmin jotain aivan unohtumatonta.

Nyt lepäillään hetki ja sen jälkeen taotaan kun rauta on vielä kuuma. Ja ensi vuonna uudestaan…

Kaikki valmiina

Vuoden kohokohtaan, SM-kisoihin on enää kaksi päivää. Huomenna starttaamme kohti Tamperetta. Lauantaina Hessu kisaa Hupun joukkueen kolmantena koirana ja sunnuntaina yksilöissä numerolla 351.

Eilen treeneissä teimme ”viimeistelytreenit”. Rata tuntui ensin aivan kamalalta pyöritykseltä, mutta kunnollisen tutustumisen jälkeen ei se niin kamala ollut. Vedimme nollan ensimmäisellä yrityksellä. Kerrankin Hessulla oli hyvä draivi päällä. Agility tuntui oikeasti mukavalta.

Muuten valmistautuminen ei ole poikennut juurikaan muihin kisoihin valmistautumisesta. Ihme kyllä, vielä en jännitä, mutta kysykää jännityksen tilaa lauantai-aamuna. Koko kisoja olen ehtinyt murehtimaan todella vähän, kiitos kiireisen kesäloman. Loman alun jälkeen on ollut hyvä draivi päällä. Power Cupista viime viikonloppuna selvittiin tällä kertaa ilman sairaalareissua ja voittoja kertyi enemmän kuin tappioita. Ennen viime viikon aksatreenejä kävin juoksemassa kilpaa 1000 metriä ja kellot pysähtyivät ennätysaikaan 3.16. Jospa sama draivi jatkuisi koko loman.

Näiden, kaverini kämäisiksi koirahyppelykisoiksi ristimien, kisojen takia missaan yhdet ristiäiset ja kahdet rippijuhlat. Elämä on täynnä valintoja.

Sm-kisoihin on kiva lähteä hakemaan kokemusta ja haistelemaan tunnelmaa. Meillä ei ole mitään paineita, ei odotuksia. Jo kisoihin pääsy on voitto, joten kaikki päälle tuleva on aivan superia. Silti, ohjaan tarkasti enkä jätä putkille takaportteja auki. Luotan koiraan ja pistän tossua toisen eteen. Teen kaiken niin kuin aina ennenkin. Radalla on vain minä ja koirani, Me.

Urheilijoiden fraasia lainaten, teemme oman parhaamme ja katsomme mihin se riittää.

Tästä kesä voi alkaa

Koulu saatiin käytyä kunnialla loppuun ja loma vihdoin alkoi. Ja lomaa on kyllä odotettukin! Reilut kaksi kuukautta vapautta! Onneksi kesä on täynnä ohjelmaa, ettei aika vaan käy pitkäksi. Ehkä syksyllä odottaa koulun alkua, että pääsee hieman lepäämään…

Kotona Hessusta on tullut ärsyttävä. Sitä ei voi päästää ollenkaan irti ja ovenraostakin on muutaman kerran livahdettu karkuteille. Ensin juoksuisen nartun luo, ja kun tytöltä juoksut loppuivat, Hessu keksi uuden karkaamisen kohteen. Naapurin kanat. Voi jos juoksisi agilityradallakin yhtä hurjasti kuin juoksee kanojen luo. Minä en tosin ole kovin iloinen karkureissuista, sillä Hessu joutuu juoksemaan muutaman tien yli. Onneksi kanatarha on niin tukevaa tekoa, ettei Hessu ole päässyt sinne sisälle.

Viime viikolla aksatreeneissä meni varsin mukavasti. Hessu ei taaskaan pysynyt lähdössä, vaan nousi ja varasti koko ajan. Alkuun ratapätkä takkusi, mutta kun oikeasti yritin ohjata, alkoi ratakin sujua. Lopuksi vedimme koko radan nollana läpi. Rimat olivat vaihteeksi medikorkeudessa ja vauhti varsin kiva.

Alkupätkällä lyhyemmän reitin kautta pyöräytys toimi paremmin kuin toisen siivekkeen ympäri heitto. Hessun liikkeelle saamiseen tarvitaan myös minun liike. Aan jälkeen rata jatkui kepeille ja takaakierto-välistäveto -hässäkkään, joka oikean ajoituksen ja katseen avulla saatiin sujumaan. Puomi oli pitkästä aikaa nopea. Putkelta putkelle harjoittelimme tuplapersjättöä, jolla sain koiran linjattua pois Aalta. Siinäkin ajoitus on yllättävän hankala, kun koira jää selän taakse. Ainoastaan alkupätkä tallentui videolle.

Tällä hetkellä kontaktit eivät ole parhaassa mahdollisessa kuosissa. Puomi on ainakin kisoissa hirveätä hiipimistä ja oikeastaan 2on2offista ei ole tietoakaan. Aalla Hessu toisinaan hiipii ja kaunis kahden loikan rytmi on välillä hieman hakusessa. Aalle laatikkotreeni luultavasti auttaa, mutta puomille en tiedä ratkaisua. Täytynee kysyä viisaammilta. Keinun suoritus on sellainen, kuin se on alkuopetuksen jälkeen ollut. Ei kaunis päähänjuoksu, mutta kuitenkin varma ja kohtuullisen nopea. SM-kisoja ajatellen ei kontakteja kannata kuitenkaan tässä vaiheessa hajottaa, joten näillä mennään. Sen jälkeen meillä on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä huvittaa.

 

 

Viime tipassa

Täältä tullaan, SM-Tampere! Joensuussa ensimmäisellä radalla teimme sen, mikä oli mahdollista ja lunastimme menolipun SM-kisoihin.

Päivän kahdella muulla radalla opin, ettei kannata olettaa, että koira osaa numerot. Toisella radalla, joka oli ensimmäinen toisin päin, Hessu sujahti taas kerran putken väärään päähän minun selän takana. Harmittavasti rata ei tallentunut videolle. Kolmas rata kosahti keinun jälkeen, kun ohjasin hypyn huonosti ja lähdin liian aikaisin pois alta. Oletin liikoja ja unohdin katseen, jälleen kerran.

Kuten sanottu, parempi viimeisenä mahdollisena päivänä kuin ei milloinkaan.

Hitsit että meni niin hyvin

Kotikisat Hupulla. Kaksi hyppäriä ja yksi agilityrata. Nolla agilityradadalta olisi ollut enemmän kuin toivottu SM-Tamperetta ajatellen. Hyppäreillä ei ollut mitään virkaa, joten niille saattoi vain mennä sen enempää ajattelematta. Mutta kuten minun tuurilla käy, teimme kaksi nollaa hyppäreiltä ja aksaradalta sekunnin murto-osan haparointia vaille nollan, suomennettuna hyllyn. Karman laki.

Ensimmäisellä radalla Hessu tuntui hitaalta. Alku oli kaikkea muuta kuin meille sopiva, joten en saanut Hessua omalla liikkeelläni liikkeelle. Myös rimoilla 65 sentissä ja helteellä oli osaa asiaan. Rata oli peruskauraa, ei huono, muttei aivan paraskaan suoritus. Kellosta katsottuna Hessu ei kuitenkaan ollut kovinkaan hidas ja ehti tiukkaan ihanneaikaan sekä kaupan päälle sijoittui vielä kolmanneksi.

Aksarata oli mahdollisuus. Rata vaikutti simppeliltä, juuri meidän radalta. Hessun vauhti oli parempi ja pääsimme vaikeat kohdat virheittä. Sitten, ehkä koko radan helpoimmassa kohtaa minulta jäi niin sanotusti takaportti auki ja Hessu sujahti väärään päähän putkea. Muuten meno oli oikein kivaa. Päivän paras rata.

Viimeiselle hyppärille oli mukava lähteä jälleen ilman paineita. Rata oli kiva ja siinä sai pistää tossua toisen eteen. Ja kun ei ollut pakko tehdä nollaa, testasin hieman vähemmän varmistelevia ohjauksia. Ja kuinka ollakaan, nollahan sieltä napsahti. Sijoitus oli kivasti toinen ja pari osallistumatonta koirakkoa erotti meidät ensimmäisestä hyppysertistä. Hyppärit taitavat vain olla meidän juttu.

Hessuun ei voi kuin olla tyytyväinen. Helteestä huolimatta se jaksoi tehdä. Hessu meni juuri sinne, minne ohjaus kävi. Se oli maailman kiltein koira. Tosin kiltteys on kaikonnut kotiin tullessa ja juoksunartun perään on jälleen livahdettu oven raosta tällä viikolla kahdesti. Ärsyttävää.

Vuosi sitten kisasimme ensimmäiset kolmosluokan kisamme. Silloin fiilis oli hieman toinen. Kolmosluokkien tunnelmasta oppii nauttimaan vuodessa. Eteenpäin on mennyt myös meidän meno. Vuosi sitten joku viisas lohdutti minua, että vauhti ja motivaatio kasvavat tekemisen myötä ja niinhän siinä kävi. En kyllä olisi uskonut.

Rima liian korkealla?

Ensimmäisen kesäpäivän kunniaksi agilityä Varkaudessa, jossa en ole tehnyt koskaan yhtään nollaa. En tehnyt tälläkään kertaa, vaikka valmistautuminen minun osalta kisoihin oli sama kuin pääsiäisenä. 3000 metriä ja risat Cooperin testissä antaa selvästi sopivan kisafiiliksen.

Aamun ensimmäisen radan alussa oli valittavana pidempi ja varmempi tai lyhyempi ja riskimpi reitti. Valitsin riskin ja no, siinä kävi miten kävi. Hessu sujahti putkeen ja hyllytimme kolmannella esteellä. Hienoa. Loppu rata meni säätämiseksi ja soveltamiseksi.

Toinen rata oli vaikea. Koko ajan piti ohjata ja radalla vaadittiin tiukkaa hallintaa. Ote ei saanut herpaantua hetkeksikään. Oma pää kesti hyvin ja Hessu teki hienosti ja pääsimme kuin pääsimmekin nollana viimeiselle esteelle saakka. Tein sen virheen, että nuolaisin ennen kuin tipahtaa. Viimeisen esteen rima tipahti alas. Videolta näkee hyvin, kuinka itse olen kyyryssä ja koira ”sukeltaa” hypyn. Oma moka. Hessu pisteli aikamoista kyytiä 3,93 metrin sekuntietenemällä ja reilun seitsemän sekunnin ihanne ajan alituksella häviten huippubortsuille (vain) kolmisen sekuntia.

Kolmas rata oli edellistä helpompi, mutta silti haastava. Radalle lähdin silti hyvällä fiiliksellä. Edellisen radan jälkeen tiesin, että me osaamme ja pystymme. Ja niinhän me pysyimme. Teimme yhteistyötä, pidimme hauskaa. Teimme nollarataa. Edellisestä kerrasta viisastuneena ajattelin henkisesti, että rata jatkuu vielä viimeisen esteen jälkeen, etten iloitse liian aikaisin. Kaikesta huolimatta viimeinen rima tuli jälleen alas. Ihanneajan Hessu alitti neljällä sekunnilla ja etenemäkin oli varsin kelpo, 3,8.

Yksi syy viimeisen riman putoamiseen voi olla se, että rima oli molemmilla radoilla 65 sentissä. Muutenkin rimat olivat mielenkiintoisesti eri korkeuksilla, ja suurin osa aivan tapissa. 44 senttiselle koiralle 65 senttiä on aika paljon hypättäväksi. Toki kolmosluokassa koiran tulee osata hypätä riman kuin riman yli. Ja jos syitä pudotuksiin hakemalla hakee, voi osasyy olla se, ettei treeneissä ole ollut aikoihin rimat tapissa. En kuitenkaan aio asiaa enemmän murehtia, kaikki koirat pudottavat rimoja joskus. Eivätkä rimat ole meille toistaiseksi olleet mikään ongelma.

Viimeinen SM-nolla  uupuu vielä. Mahdollisuudet alkavat käydä vähiin. Silti ei stressiä, ei paniikkia. Nolla tulee jos on tullakseen. Agility on pienestä kiinni.

 

Päivät kuluu viikot vierii

Onneksi viikot ovat täynnä ohjelmaa, ettei elämä käy tylsäksi. Sen sijaan, että olisimme viikonloppuna kisanneet Hessun kanssa, olin itse SM-maastoissa. Juoksu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta kokemuksena oli aivan upeaa juosta lähes sadan juoksijan joukossa. Ehkä peli tämän kesän suhteen ei ole menetetty.

Maailman paras pakkausapu – Uskollinen ystävä on aina siellä missä minäkin

Viikko sitten keskiviikkona alkoivat kauan kaivatut kesätreenit. Kesäksi saimme aivan huipun ryhmän ja kouluttajan. Mukaan tarttui paljon uutta. Aina vain pitäisi muistaa linjata paremmin ja miettiä rataa enemmän koiran näkökulmasta. Turhan varmistelun saisi heivata romukoppaan. Esteen ohittaminen ja tässä-käskyllä käteen tuleminen tuntui olevan Hessulle hirvittävän vaikeaa. Sitä täytyy harjoitella. Irtoaminen oli sitä vastoin mennyt talven aikana paljon eteenpäin, ja esimerkiksi putkiin Hessun saattoi lähettää kaukaa.  Vauhti siirtyi kotipihalta myös kentälle. Aina kun juostaan, on koikkerin kanssa juhlahetki.

Keskiviikkona satoi koko aamupäivän jääkylmää räntää lähes vaakasuoraan ja  Hessu , Mr. Hienohelma ei käynyt edes pissillä ulkona ennen kuin sade oli kokonaan lakannut. Haistoi vain katoksessa ilmaa ja livahti äkkiä takaisin sisälle nukkumaan. Viisas koira.

Illalla treeneissä Hessu kyllä teki agilityä kiltisti ja vauhdikkaasti, mutta aivan viimeisin terävyys tekemiseen puuttui. Syy oli ilmeisimmin viereisessä autossa ollut juoksuinen narttu. Lyhyen ratapätkän isäksi teimme keppejä palkalla, aata heetsattuna ja irtoamista loppusuoralle namikupin kanssa. Niihin Hessu syttyi, kun sai vain juosta palkalle. Loppulenkiltä Hessu vielä karkasi äidiltä metsästä kentälle minun luo, niin iloisena.

Huomenna Varkauteen, numerolla yksi. En tiedä, onko enne. Toivottavasti.