Kadonnut aika

Syyskuu vain meni. On ollut koulua ja läksyjä, on ollut treenejä ja kisoja.

Viikko sitten vietimme kauniin syyspäivän Pyhäjärvellä kisaten. Siellä teimme vuosi sitten ensimmäisen nollamme. Meno oli hieman erilaista verrattuna viime vuoteen, mutta; ympyrä sulkeutui. Teimme nollan kakkossijalla ja kaksi hylkyä. Voittonollan munimme keinulla. Hyllyt tulivat aivan pienenpienistä virheistä. Toisen radan hyllytin omalla hätiköinnilläni ja toisella radalla Hessu ei kuullut, minne olisi pitänyt kääntyä putkesta. Hassu. Mutta tuolla asenteella vedettäessä eivät pienet virheet haittaa.

Treenit ovat menneet kivasti. Oikeastaan olemme vain nauttineet agilitystä. Vauhtia on ollut ja esiin on saatu aivan uudenlaisia vahvistamisen paikkoja. Esimerkiksi ansaesteiden ohitukset suorien putkien jälkeen ovat hirvittävän vaikeita.

Joka aamu, päivä ja ilta, jokaisen treenin, kisaradan ja leikki- tai rapsutushetken jälkeen Hessu on saanut kuulla olevansa maailman ihanin, taitavin ja rakkain koikkeri. Vielä erityisesti lähipäivinä kuultujen suru-uutisten jälkeen. Hännänheilutuksia koikkeriäidille sinne koirien taivaaseen.

Advertisement

Potentiaali

Hessun kanssa agilityjutut ovat päässeet kivasti vauhtiin. Ja tällä hetkellä aurinko tuntuu paistavan tähänkin risukasaan.

Ohjatuissa reilu viikko sitten oli ensimmäisellä kierroksella aistittavissa, millaista vauhtia koikkeri pystyy menemään, kun sen saa innostumaan. Videolla näkyvällä toisella kierroksella meno ei enää ollut aivan niin terävää. Hessun motivaatio riittää tällä hetkellä kolmeen täysillä vedettyyn toistoon. Neljäs toisto vielä menee, jos oikein innostaa. Mutta, vähemmän on enemmän ja laatu korvaa määrän.

Kotipiha-agilityt ovat menneet leikkimiseksi. Olemme vain juosseet hyppysuoria, leikkineet ja juosseet vähän lisää. Ja mikä tärkeintä, molemmat tunnumme nauttivan.

Tällä viikolla ohjatuissa treeneissä Hessu ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti juoksi hallilla. Se palkkautui leluilla koko ajan, ei haukkunut radalla vaan ähisi ja oikeasti halusi tehdä.  Radalla oli hyppysuoria, tosin yhdistettynä käännöksiin ja ansaesteisiin.  Sylkkäri vihdoin onnistui osana rataa ja puomi oli nopea onoffi. Kohta, jossa suoran jälkeen piti koira saada takaakierron sijasta hyppäämään hieman sivussa ollut hyppy epäloogisemmin suoraan, ei meinannut onnistua mitenkään. Suunnittelin kohtaan valssia ja vastakäännöstä, mutta ohjaajamme sanoi, että ei mitään valsseja,  juokset vain ja luotat koiraan. No, juoskin ja luotin koiraan ja kohta onnistui. Loppuun vedimme kaikki 25 estettä flow-nollana. Vedon jälkeen jalat olivat ihan hapoilla, ensimmäistä kertaa koskaan agilityradalla.

Lähtötemppua olemme tehneet lähes päivittäin. Ehkä se vielä siitä…

Muutkin mokaa

Kisasimme kotikentällä. Täytyy sanoa, että olen oikeastaan tyytyväinen, kerrankin. Kun huono-onnisen maksikoikkerin saa kulkemaan edes jotenkin, tulee agilitystä tuplaten hauskaa molemmille. Teimme aan kontaktia vaille nollan ja kaksi hylkyä. Vitosradalla Hessu paineli menemään neljän metrin sekuntietenemää ja nollalla olisi sijoittunut kovassa joukossa kolmanneksi. Toisella hylkyradalla olin keppien jälkeen myöhässä ja se kostautui. Kolmas rata, no, se meni miten meni. Tätä tahtia saamme kisata ennen arvokisoja monen monet kisat, mutta mielummin nopeammat hyllyt kuin hitaat nollat.

(Kolmannella radalla tapahtui Hessun ajatuksenjuoksussa jotain. Ilmeisesti herkkisherra vetäisi herneet nenään liian kovasta käskytyksestä. Koskaan en ole ymmärtänyt Hessun ajatustenjuoksua, joten miten ymmärtäisin nytkään. Syvä huokaus.)

Lähdöt ovat hieman hajalla, mutten jaksa välittää. Hessu kulkee paljon paremmin, kun en laske sen virettä lähtöön. Takataskussa on plan B. Hieno suunnitelma, joka vaatii vielä paljon työtä toteutuakseen. Mutta kuten sanotaan, hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, joten olemme jo voiton puolella.

Perjantaina on jännittävä päivä, jolloin tarvitsen hyvää estesilmää, armotonta taistelumieltä ja hyvää juoksukunnon ajoitusta. Tavoitteena on olla Suomen Paras tai ainakin kahdeksan parhaan joukossa.  Kuka arvaa mikä on suuntana?

Mentiin eikä meinattu

Pitkästä aikaa kisasimme, tällä kertaa Iisalmessa.

Edellisissä treeneissä älysin (kantapään kautta), että meno on asennekysymys. Täytyy mennä eikä meinata. Otin opikseni. Tulimme, teimme ja voitimme (itsemme).

Hyppyradalla Hessulla oli oikea, iloinen mielentila agilityyn. Koira, joka ei osaa irrota esteille, irtosi. Hyllytimme, kahdesti. Tässä-käskyllä ei ollut mitään tehoa. Kaikesta huolimatta maalissa hymyilytti. Videokuvaus on selvästi aivan yhtä vaikea laji kuin agility. Ja siinäkin taivas on vain rajana… 

Toisella radalla teimme nollan. Nollan, jonka draivin pilasin aivan itse seisoskelemalla paikoillani. Varmistelin ärsyttävästi. Tein koiran epävarmaksi aalla ja keinulla. Mutta nolla on aina nolla, vaikka sitten sijalla kuusi tai kolmen sekunnin ihanneajan alituksella.

Kehittymisen viime syksystä huomaa. Nyt ehdimme perustekemisellä tai jopa perustekemistä huonommalla tekemisellä ihanneaikaan. Vielä vuosi sitten siihen olisi tarvittu ihme. (Tosin vuosi sitten emme edes edes mitään nollia tehneet…)

Päivän viimeinen veto oli päivän paras. Olisi tarvittu yksi katse tai käden heilautus, niin olisi tullut tuplaten kivaa. Mukavaa meillä oli silti. Hessun kanssa sai pistää tossua toisen eteen. Ja aina kun Hessun kanssa juostaan, on juhlapäivä. Kisaamattomuus näkyy tekemisessä, mutta siihen on helppo ratkaisu. Täytyy vain kisata.

Apua, loma on nyt lusittu ja huomenna alkavat koulut… kesää olisin kyllä jatkanut vielä pidenpäänkin.

Syypää mun hymyyn

Tänään oli kaunis perjantai. Aurinko paisto ja linnut lauloivat. Hessun kanssa otimme tilaisuudesta kiinni  ja menimme pihalle aksaamaan.

Kolmella siivekkeellä sekä yhdellä marjapuskalla teimme erittäin yksinkertaisia kiertämis- ja käteentuloharjoituksia, joita tekevät tyypillisimmin pennut ja nuoret koirat. Niistä koostin pienen filmin arkistojen kätköihin. Wubba-lelun raadolla Hessun sai kivasti innostumaan. Kuvauspaikan olisi voinut valita paremmin, sillä kolmas siivekkeistä ei tullut ollenkaan mukaan kuvaan.

Videolta huomaa mainiosti ohjauksen vaikutuksen kaarroksen suuruteen. Samoin silmiin pisti se, kuinka paljon koira joutuu oikeasti tekemään töitä voidakseen kiertää siivekkeen tiukasti täydestä vauhdista. Tällaista treeniä tekemällä voisi helposti kasvattaa motivaatiota ja vauhtia. Meillähän on koko kesä aikaa.

Pienet hyvät hetket koiran kanssa saavat hyvälle tuulelle, vaikka sitten kamalan flunssan kourissa.

 

 

Blogivuosi

Aprillipäivä oli tänä vuonna tylsä. En joutunut yhdenkään pilan kohteeksi tai tehnyt yhtäkään pilaa. Ainoa asia, jota ihmettelin, oli aamun lehdessä juttu some-verosta. Toista oli viime vuona, jolloin olin jo oitis menossa testaamaan Googlen uutta sovellusta, GoogleNosea…

Sen sijaan blogin perustamisesta tuli aprillipäivänä kuluneeksi vuosi. Nyt tettiviikolla ja ärhäkän flunssan kourissa (niin, kuka kehui juuri viikonloppuna olleensa neljä kuukautta terveenä…) on aikaa kurkata hieman mielenkiintoisia tilastoja blogiin liittyen.

Blogia on katseltu yhteensä vuoden aikana 2852 kertaa. Jokaista artikkelia kohden on kertynyt keskimäärin 44 sivunnäyttöä. Se ei ole paljoa, mutta enemmän kuin oletin. Kuvittelin, että jorinani  eivät kiinnostaisi ketään. Toisin kuin jotkut muut bloggaajat, en tavoittele paljoa lukijoita tai kommentteja. Blogi on vain minua itseäni varten.

Eniten klikkauksia blogi on kerännyt heinäkuussa ja vähiten tämän vuoden maaliskuussa. Julkaisuiden ja kävijöiden määrällä on suora yhteys. Suosituimmat artikkelit ovat olleet Viuhahdus vain ja Lasikengätön tuhkimotarina.

Todella mielenkiintoista, että blogiin on ajauduttu myös ulkomailla. Vierailuja on tullut mm. Yhdysvalloista 30 kertaa ja Itävallasta 20 kertaa sekä satunnaisesti esimerkiksi Puolasta, Ransakasta, Virosta ja Ruotsista.

Blogiin löydetään yleisimmin Krumin ja Mikon blogeista. Karkeasti sanottuna puolissa sivunnäytöistä nämä blogit ovat viittauksena. Hakusanoissa ykköstilaa pitää odotetusti sana koohoilua. Blogiin on eksytty myös todella erikoisilla hakusanoilla, kuten tiukat käännökset agility YouTube (peräti kolme kertaa), hessu pitkä jalaka, tyttö ja poikakoira yhdessä sekä viuhahdus video.

Nettimaailma on ihmeellinen. Aivan pimeä. Käsittämätön.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kevät tuli, lumi suli

Ja samalla katosivat Hessun valkeat maha- ja tassukarvat.

Lumien sulettua vihdoinkin myös meidän pihalta (joka oli pitkään ainoa luminen alue koko kylässä) oli aika kaivaa esteet varastosta. Parilla hypyllä teimme pientä irtoamis- ja niistotreeniä, tennispallopalkalla. Niistot kaipaavat vielä hiomista ja irtoamisesta ei ole koskaan haittaa. Into tekemiseen on kasvanut talven aikana. Hessu on mukana aivan täpöllä. Kunhan vain itse malttaisi pitää treenit tarpeeksi lyhyinä…

Tiistaitreeneissä harjoittelimme oikeaa ajoitusta takaakierto-suora putki- takaakierto – pätkällä sekä irtoamista takaakiertoihin. Täytyi uskaltaa lähettää koira takaakiertoon kaukaa ja lähteä itse tarpeeksi ajoissa, muuten puomi imaisi Hessun magneetin lailla. Vähitellen Hessu saatiin irtoamaan takaakiertoon paremmin ja siten pätkäkin oli sujuvampi. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, joten treeniaikaa oli runsaasti. Hessun vire oli jälleen varsin mukava ja pysyi hyvin yllä, vaikka teimmekin kolme meille melko pitkää sessiota.

Puomin kontaktista Hessu tuli muutaman kerran läpi oikein komealla loikalla. Sen jälkeen jouduin tietysti palauttamaan sen takaisin ja puomi meni jälleen himmailuksi. Puomin pysäytyskontaktit ovat oikeaa huopaamista ja soutamista, välillä ne sujuvat kuin unelma, toisinaan taas eivät. Kun vain tietäisi kultaisen keskitien.

Treenit olivat oikea äidin kuvaustaidonnäyte, ylösalaisin. Ensin meinasin julkaista videot ylösalaisin, mutta ne olivat aivan kamalia siten. Onneksi videonmuokkausohjelmat on keksitty.

Videolta katsottuna meno ei näytä niin nopealta, miltä tuntuu. Fiilis ei välity videolle. Ehkä minusta on tullut hitaampi tai sitten meidän vauhti ei todellisuudessa ole kehittynyt minnekkään. Videot olivat kolmennelta sessiolta, joten toistojen määrä saattaa näkyä sen viimeisen terävyyden puutteena. MUTTA fiilis on se tärkein, videoista oppii. Onneksi agilityssä ei koskaan ole tarpeeksi hyvä ollakseen hyvä.

Jokainen päivä on ystävänpäivä

Ystävänpäivänä tulee kuluneeksi kolme vuotta ja kahdeksan päivää Hessun saapumisesta meille. Reilun kolmen vuoden ajan olen saanut nauttia ihmisen parhaan ystävän seurasta. Aina. Aamu ilman herätystä Hessun tapaan on kuin munkki ilman hilloa. Jotain jää kaipaamaan. Koiran myötä on siunaantunut liuta uusia ystäviä ja tuttuja. Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille!

Jotta treeniblogi ei menisi yhdeksi hempeilyksi, otetaan loppuun vielä pikaisesti treenikuulumiset tiistailta. Teimme välistävetoja, poispäinkääntöjä kepeiltä ja kontakteja. A-este ja keinu toimivat loistavasti, mutta puomin alastulolla Hessu himmasi hiukan. Kepeiltä kääntyi nätisti ja välistävedoissa tuli ohjaukseen. That’s it, kertakaikkiaan kivat treenit. Tykkään, tykkään, tykkään.

 

 

 

 

Toivotus hyvän joulun

Tämän kuvan myötä toivotamme oikein hauskaa ja rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!

ps. Piparihaaste ei onnistunut Hessun kanssa. Pipari oli syöty jo enne kuin ehdin valmistautua kuvan ottamiseen. Taisivat eilen leivotut piparit olla onnistuneita.

Toiset menee sekaisin tyttökoirista

Hessusta on tullut ärsyttävä. Kaiken aikaa Hessu vain kaipaa tyttöjensä perään. Se vinkuu maatessaan olohuoneen matolla. Se vinkuu ja ulisee lenkillä. Ja mikä pahinta, se ulisee yöllä. Naapurustossa neljällä tytöllä on juoksut.

Eilen epiksissä hallilla oli juoksuinen narttu. Häkissä Hessu vinkui. Odotellessa omaa vuoroa se vinkui. Lähdössä se katseli tyttöä kaipaavasti. Ihme kyllä, radalla se teki kuin mitään ei olisikaan. Teimme kivan nollan ja sijoituimme toisiksi heti ykkösluokan aikatasoituksen saaneen koiran jälkeen. Hessu ei kuitenkaan kulkenut aivan täysiä ja haukkui koko radan. Videota löytyy Lumian uumenista, mutten saa sitä sieltä ulos. Kun juoksunartut ensi vuoden alusta sallitaan kisoissa, me voidaan sanoa hyvästit haaveille huippusuorituksista.

Tämän vuoden puolella olisi vielä yhdet ohjatut treenit, mutten teidä mennäänkö. Talvitauko tulee todellakin tarpeeseen. Suunnitteilla on kuukauden totaalilepo aksasta ja kaikesta aksaan viittaavasta. Jaksetaan sitten koko kevät ja kesä kisata ja treenata.