Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa

Ensimmäisistä oman ikäluokan Sm-kisoista jäi käteen ristiriitaiset fiilikset. Perjantaina taistelin. Uskoin itseeni. Paransin tonnivitosen esteissä ennätystäni kaatosateessa seitsemän sekuntia ja sijoituin yli odotusten neljänneksi. Vaikka mitali jäi niinkin lähelle niin silti hymyilytti. Sunnuntai oli sitä vastoin pettymys, puhti oli poissa ja tulos sen mukainen. Täytyy vain hyväksyä, että aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta… Seuraavana viikonloppuna löysin itseni taas kisareissulta. Tällä kertaa suntana oli Helsinki. Ensin päivä omissa kisoissa (tärkeintä ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto, vai miten se meni…) ja ilta Ruotsi-ottelun huumassa. Oma koti on jälleen kullan kallis.

Koiratreeniblogissa kerrottakoon myös koiratreenikuulumisia. Kotipiha-agilityä on tehty muutaman kerran lyhyitä pätkiä, keppejä ja hyppy(epä)suoria. Hallikausi päästiin korkkaamaan tällä viikolla, kun olimme ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon ohjatuissa treeneissä. Hessu teki hienosti, minä unohdin radan. 25 estettä oli liikaa. Opettelimme jotakin sylikäännöksen ja vippauksen sekoitusta. Puomi oli nopea. Hämmästyin. Loppujen lopuksi saimme kaikki 25 estettä menemään epäonnistunutta japanialaista vaille nollana. Kaikenkaikkiaan oli mukavaa. Nautin.

Hessun motivoinnissa olen saanut elokuun aikana ahaa- elämyksen: asenne ratkaisee. Olen yrittänyt palkata, ja palkannutkin, Hessua mahdollisimman paljon leluilla. Eron huomaa asenteessa ja draivissa. Ne ovat olleet viimeaikoina useimmiten ihanteelliset. Uskon ja toivon, että sama draivi jatkuisi, vakiintuisi ja siirtyi vähitellen myös kisaradoille. Toisekseen, niinä hetkinä kun koikkeria ei yksinkertaisesti kiinnosta agility, on parempi lopettaa agility siltä erää ja kokeilla myöhemmin uudestaan. Radalle mennän nauttimaan ja ”antamaan kaikkemme”.

Monen monen toiston jälkeen voi Hessun toivottavasti nähdä lähdössä kuten parhaankin trkmankoiran. Miksi tehdä asiat kuten aina ennenkin ja odottaa niihin muutosta?

 

 

Miksi tehdä muuta kun voi vain olla tekemättä mitään

DSC_0409[1]Meidän heinäkuu hurahti ohi hurjaa vauhtia. Juhlat saatiin juhlittua ja helle on hellinyt. Vaikka rakastankin helteitä, ovat ne saaneet olon välillä hieman veteläksi. Lenkit on pitänyt ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Eikä kohtaamiselta käärmeiden kanssa ole vältytty… mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Kuten otsikko kertoo, emme ole oikeastaan tehneet paljoa mitään siihen nähden, kuinka paljon meillä olisi aikaa tehdä kaikkea. Ei vain innosta. Ei vain jaksa. Cikkicappi-jutut ovat tehneet poikkeuksen. Niitä olemme tehneet leikin varjolla lähes päivittäin ja ne ovat edistyneet siihen vaiheeseen, että siirryimme kiertämään siivekettä. Minua ihan hämmästyttää, kuinka hyvin Hessu erottaa suunnat ja on innolla tekemässä.

Treenirintamalla ollaan käyty jopa kaksissa ohjatuissa treeneissä, tällä ja edellisellä viikolla. Edellisviikolla en ollut itse parhaimmillani, tietty terävyys puuttui ja tämä heijastui koiraan. Hessukaan ei ollut parhaimmillaan. Meno oli tahmeaa.  Ärsytti, kun en kyennyt antamaan koiralle mahdollisuutta onnistua.

En tiedä, kuinka kertoisin tämän viikon treeneistä… Voisin tiivistäen sanoa, että menimme pohjalta huipulle. Kaikki lähti siitä, ettei minulla ollut taskuja, joihin olisin saanut nameja. No, palkkasimme Hessua sitten targetilla, joka itseasiassa on varsin sopiva ratkaisu, (jos Hessu vain juoksisi targetille silloin kun on palkkaamisen aika…). Meno oli jotenkin hieman tahmeaa, jälleen. Sitten, kun jäin itse kuuntelemaan ohjeita kouluttajalta (ja minulla ei ollut niitä nameja taskussa, joilla olisin saanut Hessun huomion), Hessu otti hatkat, hyppäsi aidan yli ja juoksi täysiä viereiselle kentälle narttukoiran luo. Tuli takaisin kutsumalla ja jatkettiin rataa. Tämä kuitenkin toistui ja agility loppui siltä erää siihen. Jäähdyttelylenkillä mietin, onko koko agilityn tekemisessä järkeä, jos koiraa kiinnostavat enemmän viereisen kentän koirat kuin agility?

No, hetken aikaa huilailtiin kun muut tekivät ja minä nollasin ajatukset. Päätin, että menen radalle jatkamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hessu oli aivan kuin eri koira ja teki agilityä hurjalla draivilla. Haukkuminen muuttui eräänlaiseksi ähinäksi, jota kuuluu vain kun Hessu tosissaan menee. Oppia ikä kaikki ja saatiin treeneistä tälläkin kertaa paljon irti.

Olen miettnyt paljon sitä, miksi oikeastaan teemme agilityä Hessun kanssa. Syitä siihen, miksi sellaisia mietin voivat olla ne, että kuumat kelit ovat saaneet Hessun hieman laiskaksi ja minun agilitymotivaatio ei ole huipussaan. Pitkään pohdittuani päädyin siihen tulokseen, että pohjimmainen syy löytyy alla olevalta, huonosti tarkentuuneelta videolta: SE tunne kun olet koirasi kanssa yhtä, molemmat menette niin lujaa kuin pääsette ja nautitte tekemästänne.

Antaa tuulen viedä minne aiotaan

DSC_0113Kesä on mennyt hurahtaen eteenpäin. Heinäkuukin on jo yli puolenvälin. Heinäkuun helteistä olemme todellakin saaneet nauttia ainakin täällä meillä jo lähemmäs pari viikkoa. Tykkään, tykkään! Osasyy ajan hurahtamiseen ja syvään blogihiljaisuuteen on ollut rippileiri. Viikko metsän keskellä ilman toimivaa nettiä ja yhtä ainuttakaan juoksulenkkiä teki tiukkaa… Mutta sunnuntaina juhlitaan.

Tänään otin varaslähdön rippilahjaani, Nikoniin, ja totesin sen juuri sellaiseksi, mistä olin monta vuotta haaveillut.

Mr. Karvanlähtöaika

Hessu 3,5 v ( huonossa turkissa)

Agilityrintamalla on ollut melko hiljaista. Ryhmätreeneissä emme ole käyneet pariin viikkoon. Kotipiha-agilityä on tehty muutaman kerran, lähinnä keppejä ja pieniä ratapätkiä. Intoa tuntuu olevan aivan ja lelut sytyttävät Hessun tekemään. Kisoihin ei kuitenkaan helteen takia ilmoittauduttu, sillä kumpikaan meistä ei ole helteellä parhaimmillaan. Kisoja tulee syksymmälläkin.

DSC_0069

Kuitenkin, ei kesää ilman jotakin agilityyn liittyvää projektia. Tällä kertaa kaikki lähti liikkeelle ajatuksesta opettaa Hessulle vihjesana ennen käännöksiä hypyillä, jolloin Hessu hyppäisi ns. kootun hypyn. Ja koska olen niin perusteellinen ihminen, päätin, että yritän opettaa Hessulle cik/cap – käännökset. Suomenkielellä äännettynä si vasemmalle ja sa oikealle. Lopputuloksesta en mene takuuseen. Vaikka se olisi kaukana oikeaoppisista ja täydellisistä käännöksistä, ei puuhastelusta hyppyjen kanssa ole koskaan haittaa. Matka on tärkein.

Harjoitukset ovat edistyneet hitaasti, mutta varmasti. Jo ennen rippileiriä aloitimme alkeet ja naksuttelin Hessun kiertämään valotolppaa. Nyt Hessu ehkä on ymmärtänyt idean, mutta vieläkin haluaisin kiertämistä itsenäisemäksi ja suuntia selvemmäksi ennen kuin siirrymme seuraavaan vaiheeseen.

Kuulin otsikon lyriikan leirillä ja se jäi soimaan päähän. Päätin, että se on seuraava otsikko. Kahdessa otsikossa peräkkäin annetaan tehdä vaikka mitä, mutta olkoon.

Nyt nautitaan kesästä.

Antaa mennä vaan

Ensimmäiset agilitytreenit SM-kisojen jälkeen. Alkua lukuunottamatta sama kuin Open classin rata, vaikkemme agirotuun olekaan menossa.

Hessun kanssa tekeminen oli juuri siltä, mitä se parhaimmillaan on. Tuntui, että Hessu halusi oikeasti tehdä agilityä. Meidän kohdalla sitä voidaan pitää jonkinasteisena työvoittona. Videolta katsottuna meno ei jälleen näytä samalta kuin tuntui, mutta fiilis on osin se juttu miksi agilityä tehdään.

Joskus näin medirimatreenien jälkeen minua rupeaa ärsyttämään ajatusleikki, minne asti voisimme päästä, JOS …

 

 

 

Kaikki valmiina

Vuoden kohokohtaan, SM-kisoihin on enää kaksi päivää. Huomenna starttaamme kohti Tamperetta. Lauantaina Hessu kisaa Hupun joukkueen kolmantena koirana ja sunnuntaina yksilöissä numerolla 351.

Eilen treeneissä teimme ”viimeistelytreenit”. Rata tuntui ensin aivan kamalalta pyöritykseltä, mutta kunnollisen tutustumisen jälkeen ei se niin kamala ollut. Vedimme nollan ensimmäisellä yrityksellä. Kerrankin Hessulla oli hyvä draivi päällä. Agility tuntui oikeasti mukavalta.

Muuten valmistautuminen ei ole poikennut juurikaan muihin kisoihin valmistautumisesta. Ihme kyllä, vielä en jännitä, mutta kysykää jännityksen tilaa lauantai-aamuna. Koko kisoja olen ehtinyt murehtimaan todella vähän, kiitos kiireisen kesäloman. Loman alun jälkeen on ollut hyvä draivi päällä. Power Cupista viime viikonloppuna selvittiin tällä kertaa ilman sairaalareissua ja voittoja kertyi enemmän kuin tappioita. Ennen viime viikon aksatreenejä kävin juoksemassa kilpaa 1000 metriä ja kellot pysähtyivät ennätysaikaan 3.16. Jospa sama draivi jatkuisi koko loman.

Näiden, kaverini kämäisiksi koirahyppelykisoiksi ristimien, kisojen takia missaan yhdet ristiäiset ja kahdet rippijuhlat. Elämä on täynnä valintoja.

Sm-kisoihin on kiva lähteä hakemaan kokemusta ja haistelemaan tunnelmaa. Meillä ei ole mitään paineita, ei odotuksia. Jo kisoihin pääsy on voitto, joten kaikki päälle tuleva on aivan superia. Silti, ohjaan tarkasti enkä jätä putkille takaportteja auki. Luotan koiraan ja pistän tossua toisen eteen. Teen kaiken niin kuin aina ennenkin. Radalla on vain minä ja koirani, Me.

Urheilijoiden fraasia lainaten, teemme oman parhaamme ja katsomme mihin se riittää.

Tästä kesä voi alkaa

Koulu saatiin käytyä kunnialla loppuun ja loma vihdoin alkoi. Ja lomaa on kyllä odotettukin! Reilut kaksi kuukautta vapautta! Onneksi kesä on täynnä ohjelmaa, ettei aika vaan käy pitkäksi. Ehkä syksyllä odottaa koulun alkua, että pääsee hieman lepäämään…

Kotona Hessusta on tullut ärsyttävä. Sitä ei voi päästää ollenkaan irti ja ovenraostakin on muutaman kerran livahdettu karkuteille. Ensin juoksuisen nartun luo, ja kun tytöltä juoksut loppuivat, Hessu keksi uuden karkaamisen kohteen. Naapurin kanat. Voi jos juoksisi agilityradallakin yhtä hurjasti kuin juoksee kanojen luo. Minä en tosin ole kovin iloinen karkureissuista, sillä Hessu joutuu juoksemaan muutaman tien yli. Onneksi kanatarha on niin tukevaa tekoa, ettei Hessu ole päässyt sinne sisälle.

Viime viikolla aksatreeneissä meni varsin mukavasti. Hessu ei taaskaan pysynyt lähdössä, vaan nousi ja varasti koko ajan. Alkuun ratapätkä takkusi, mutta kun oikeasti yritin ohjata, alkoi ratakin sujua. Lopuksi vedimme koko radan nollana läpi. Rimat olivat vaihteeksi medikorkeudessa ja vauhti varsin kiva.

Alkupätkällä lyhyemmän reitin kautta pyöräytys toimi paremmin kuin toisen siivekkeen ympäri heitto. Hessun liikkeelle saamiseen tarvitaan myös minun liike. Aan jälkeen rata jatkui kepeille ja takaakierto-välistäveto -hässäkkään, joka oikean ajoituksen ja katseen avulla saatiin sujumaan. Puomi oli pitkästä aikaa nopea. Putkelta putkelle harjoittelimme tuplapersjättöä, jolla sain koiran linjattua pois Aalta. Siinäkin ajoitus on yllättävän hankala, kun koira jää selän taakse. Ainoastaan alkupätkä tallentui videolle.

Tällä hetkellä kontaktit eivät ole parhaassa mahdollisessa kuosissa. Puomi on ainakin kisoissa hirveätä hiipimistä ja oikeastaan 2on2offista ei ole tietoakaan. Aalla Hessu toisinaan hiipii ja kaunis kahden loikan rytmi on välillä hieman hakusessa. Aalle laatikkotreeni luultavasti auttaa, mutta puomille en tiedä ratkaisua. Täytynee kysyä viisaammilta. Keinun suoritus on sellainen, kuin se on alkuopetuksen jälkeen ollut. Ei kaunis päähänjuoksu, mutta kuitenkin varma ja kohtuullisen nopea. SM-kisoja ajatellen ei kontakteja kannata kuitenkaan tässä vaiheessa hajottaa, joten näillä mennään. Sen jälkeen meillä on koko kesä aikaa tehdä ihan mitä huvittaa.

 

 

Päivät kuluu viikot vierii

Onneksi viikot ovat täynnä ohjelmaa, ettei elämä käy tylsäksi. Sen sijaan, että olisimme viikonloppuna kisanneet Hessun kanssa, olin itse SM-maastoissa. Juoksu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta kokemuksena oli aivan upeaa juosta lähes sadan juoksijan joukossa. Ehkä peli tämän kesän suhteen ei ole menetetty.

Maailman paras pakkausapu - Uskollinen ystävä on aina siellä missä minäkin

Maailman paras pakkausapu – Uskollinen ystävä on aina siellä missä minäkin

Viikko sitten keskiviikkona alkoivat kauan kaivatut kesätreenit. Kesäksi saimme aivan huipun ryhmän ja kouluttajan. Mukaan tarttui paljon uutta. Aina vain pitäisi muistaa linjata paremmin ja miettiä rataa enemmän koiran näkökulmasta. Turhan varmistelun saisi heivata romukoppaan. Esteen ohittaminen ja tässä-käskyllä käteen tuleminen tuntui olevan Hessulle hirvittävän vaikeaa. Sitä täytyy harjoitella. Irtoaminen oli sitä vastoin mennyt talven aikana paljon eteenpäin, ja esimerkiksi putkiin Hessun saattoi lähettää kaukaa.  Vauhti siirtyi kotipihalta myös kentälle. Aina kun juostaan, on koikkerin kanssa juhlahetki.

Keskiviikkona satoi koko aamupäivän jääkylmää räntää lähes vaakasuoraan ja  Hessu , Mr. Hienohelma ei käynyt edes pissillä ulkona ennen kuin sade oli kokonaan lakannut. Haistoi vain katoksessa ilmaa ja livahti äkkiä takaisin sisälle nukkumaan. Viisas koira.

Illalla treeneissä Hessu kyllä teki agilityä kiltisti ja vauhdikkaasti, mutta aivan viimeisin terävyys tekemiseen puuttui. Syy oli ilmeisimmin viereisessä autossa ollut juoksuinen narttu. Lyhyen ratapätkän isäksi teimme keppejä palkalla, aata heetsattuna ja irtoamista loppusuoralle namikupin kanssa. Niihin Hessu syttyi, kun sai vain juosta palkalle. Loppulenkiltä Hessu vielä karkasi äidiltä metsästä kentälle minun luo, niin iloisena.

Huomenna Varkauteen, numerolla yksi. En tiedä, onko enne. Toivottavasti.

 

Never say never – You just said it twice!

Joensuun kisojen jälkeen emme ole treenanneet ohjatusti kertaakaan. Ensin olin itse kipeänä ja seuraavalla viikolla ei treenejä ollut. Tällä viikolla alkavat kauan odotetut kesäkausi ja ulkotreenit.

Piha-agilityä sen sijaan olemme tehneet useasti, jopa muutamia kertoja viikossa. Irtoamista suorilla ja lähtöjä. Mökillä puiden kiertoja. Päähuomion ovat kuitenkin varastaneet kepit, erityisesti aloitukset eri kulmista. Aloitukset sujuvat kerta kerralta paremmin. Avokulma vain tuppaa olemaan todella vaikea, samoin takanaleikkauset. Keppien loppuun asti pujottelukin on osoittautunut hankalaksi minun jäädessä taakse tai sivulle. Niinpä, kun yksi asia sujuu, niin toinen ei sitten suju ollenkaan.

Hessun vire tekemiseen on ollut vaihteleva. Välillä Hessun on saanut innostumaan jopa kuolleesta lelusta ja toisinaan taas (naapurin kissan) hajut ovat vieneet mennessään. Kun kiinnostut on ollut muualla kuin tekemisessä, on tekeminen suosiolla jätetty sikseen. Uusi yritys myöhemmin samana tai seuraavana päivänä on ollut parempi. Hessua ei voi pakottaa. Hessu tekee sen, mitä se itse näkee parhaaksi. Koikkeri on fiksu eläin.

Tänään teimme kahden minuutin pikatreenin, nakkipalkalla. Kepeillä Hessu osoitti jälleen olevansa astetta fiksumpi ja jätti kaksi viimeistä väliä pujottelematta, kun olin jättänyt palkan jo kuppiin. Ja kuka sanoi, ettei koiraa saa juoksemaan namipalkalla?

Otsikko on yksi lempilausahduksiani. Se on sopivan ilkikurinen ja kuvaa hyvin myös meidän agilitytaivalta. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Hurja

Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut yli kaksi viikkoa. Meidän kahteen viikkoon on mahtunut paljon tapahtumia, jopa liikaa. Helmikuu on vaihtunut maaliskuuhun.Hessusta on tullut jälleen maailman kiltein koira. Hessun kanssa olemme kahlanneet sohjoisilla teillä ja metsäpoluilla ja opetelleet uusia temppuja. Kun saa koikkerin pujottelemaan jalkojen välistä peruuttamalla, sitä voidaan pitää työvoittona.  Kevät on kovaa vauhtia tulossa. Enää metsässä ei tarvitse lamppua puoli seitsemän ja seitsemän välillä.

Hessu-agility on kulkenut viimeaikoina kuin suomalaishiihtäjien suksi pariviesteissä; hurjaa kyytiä. Pääsin oman tietokonenerouteni huipulle ja sain vihdoin siirrettyä treenivideot Lumian uumenista koneelle. Muutamasta viimeaikaisesta pätkästä kokosin videon muistoksi siitä, millaista Hessu-agility oli helmikuussa.

Eilisissä treeneissä vinkupallotaktiikka toimi. Hessu oli aivan hurja. Sen ajatus oli 110 prosenttisesti tekemisessä. Radalla ja loppurallissa se juoksi. Sillä oli asennetta.

Youtube on niin hidas, etten jaksa ladata enää pätkää varsinaisista treeneistä. Opettelimme pimeään putkikulmaan lähetyksiä. Ne vaativat vielä paljon työtä.  A-esteeltä oli jyrkkä käännös takaisin päin, mutta A toimi varsin kiitettävästi. Hessu ei alkanut himatta tai loikkia. Toistot alkavat näkyä.

Suuttunut ja mustasukkaiseksi muuttunut

Aloitetaan treeni-tiistaista. Teemana olivat putki-puomi -erottelut ja poispäinkäännöt. Putki-puomi erottelussa Hessu meni, yllätys yllätys, puomille. Helpotettiin hieman ja niin Hessu saatiin menemään myös putkeen. Tämä täytyy laittaa treenilistalle, niin treenataan se täysin varmaksi. Poispäinkäännöissä ensimmäisellä yrittämällä kaarratti ja kaarratti. Oikealla ajoituksella Hessu saatiin kuitenkin kääntymään oikein nätisti. Vauhtia oli meidän mittapuun mukaan kivasti.

Hessun elämä on tylsää, kun ei kaikesta kaipuusta huolimatta pääse narttujen luo. Se on suuttunut meille ja jätti jopa eilisen aamuruokansa syömättä (meinasin jo soittaa eläinlääkärille). Päivät ovat vonkumista. Lenkit tapahtuvat irti ainoastaan tarpeeksi kaukana. Viisaana koirana Hessu on hyödyntänyt joka ainoan tilaisuuden livahtaa ovenraosta ja karata naapuriin. Hessulle jokainen karkureissu on mahdollisuus, meille ne tuottavat vain harmaita hiuksia.

Eilen lenkillä Hessu oli kävellyt jossakin mustassa ja oli iltaan kirjaimellisesti mustasukkainen. Helmikuun ”valtavat” hanget onneksi pesivät tassut, ettei kylpyä tarvittu. Paitsi ei täällä voi mistään lumihangista puhua. Lunta on muutama hassu sentti ja nytkin sataa vettä. Mahtaakohan talvi tulla tänä vuonna ollenkaan? Onneksi kohta on kesä.