Miksi tehdä muuta kun voi vain olla tekemättä mitään

Meidän heinäkuu hurahti ohi hurjaa vauhtia. Juhlat saatiin juhlittua ja helle on hellinyt. Vaikka rakastankin helteitä, ovat ne saaneet olon välillä hieman veteläksi. Lenkit on pitänyt ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Eikä kohtaamiselta käärmeiden kanssa ole vältytty… mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Kuten otsikko kertoo, emme ole oikeastaan tehneet paljoa mitään siihen nähden, kuinka paljon meillä olisi aikaa tehdä kaikkea. Ei vain innosta. Ei vain jaksa. Cikkicappi-jutut ovat tehneet poikkeuksen. Niitä olemme tehneet leikin varjolla lähes päivittäin ja ne ovat edistyneet siihen vaiheeseen, että siirryimme kiertämään siivekettä. Minua ihan hämmästyttää, kuinka hyvin Hessu erottaa suunnat ja on innolla tekemässä.

Treenirintamalla ollaan käyty jopa kaksissa ohjatuissa treeneissä, tällä ja edellisellä viikolla. Edellisviikolla en ollut itse parhaimmillani, tietty terävyys puuttui ja tämä heijastui koiraan. Hessukaan ei ollut parhaimmillaan. Meno oli tahmeaa.  Ärsytti, kun en kyennyt antamaan koiralle mahdollisuutta onnistua.

En tiedä, kuinka kertoisin tämän viikon treeneistä… Voisin tiivistäen sanoa, että menimme pohjalta huipulle. Kaikki lähti siitä, ettei minulla ollut taskuja, joihin olisin saanut nameja. No, palkkasimme Hessua sitten targetilla, joka itseasiassa on varsin sopiva ratkaisu, (jos Hessu vain juoksisi targetille silloin kun on palkkaamisen aika…). Meno oli jotenkin hieman tahmeaa, jälleen. Sitten, kun jäin itse kuuntelemaan ohjeita kouluttajalta (ja minulla ei ollut niitä nameja taskussa, joilla olisin saanut Hessun huomion), Hessu otti hatkat, hyppäsi aidan yli ja juoksi täysiä viereiselle kentälle narttukoiran luo. Tuli takaisin kutsumalla ja jatkettiin rataa. Tämä kuitenkin toistui ja agility loppui siltä erää siihen. Jäähdyttelylenkillä mietin, onko koko agilityn tekemisessä järkeä, jos koiraa kiinnostavat enemmän viereisen kentän koirat kuin agility?

No, hetken aikaa huilailtiin kun muut tekivät ja minä nollasin ajatukset. Päätin, että menen radalle jatkamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hessu oli aivan kuin eri koira ja teki agilityä hurjalla draivilla. Haukkuminen muuttui eräänlaiseksi ähinäksi, jota kuuluu vain kun Hessu tosissaan menee. Oppia ikä kaikki ja saatiin treeneistä tälläkin kertaa paljon irti.

Olen miettnyt paljon sitä, miksi oikeastaan teemme agilityä Hessun kanssa. Syitä siihen, miksi sellaisia mietin voivat olla ne, että kuumat kelit ovat saaneet Hessun hieman laiskaksi ja minun agilitymotivaatio ei ole huipussaan. Pitkään pohdittuani päädyin siihen tulokseen, että pohjimmainen syy löytyy alla olevalta, huonosti tarkentuuneelta videolta: SE tunne kun olet koirasi kanssa yhtä, molemmat menette niin lujaa kuin pääsette ja nautitte tekemästänne.

Advertisement